Pennut ovat nyt 2 vuorokautta vanhoja. Kaikki on sujunut toistaiseksi hyvin. Seena on ollut erinomaisen hyvin pennuistaan huolehtiva emo. Lenkille ei olla päästy, koska Seena pysähtyy n. 50metrin päähän, vinkuu ja kääntyy kotiin. Vietit ohjaavat vahvasti..jos Seena olisi saanut valita, se olisi synnyttänyt pennut pihalle puskan juurelle...vieläkin käy siellä kaivelemassa ohimennessään..tietää pesureissua. Seena on pennusta sakka tykännyt luolista; jouduimme pentuaikana sulkemaan kotiamme lähellä olevien sadevesiputkien päät katiskaverkolla. Pentujen hännät: Lähtökohtaisesti olimme odottaneet, että kaikki pennut tulisivat olemaan pitkähäntäisiä, koska Seena on pitkähäntäinen ja niin oletimme Zoominkin olevan, koska sen ilmoitettiin olevan typistetty. No, Amerikassa se voi tarkoittaa myös sitä, että häntä ei ole täyspitkä, valkokärkinen, vaan se on jotain täyspitkän ja töpön väliltä...jollainen Zoomilla on myös syntyessään ollut. Tämä tuli ilmi, koska kolmella narttupennulla on lyhyempi häntä. Yksi lyhyempi häntäisistä on musta narttu ja tällä häntä on yli puolet täyspitkästä. Ja kaksi muuta ovat toinen musta ja yksi punainen narttu. Näiden hännät ovat noin puolet tai hiukan alle täyspitkästä hännästä. Kuudella pennulla on täyspitkä häntä eli ne eivät kanna lyhythäntäisyyttä aiheuttavaa geeniä. Vastaavanlainen tilanne on nähtävissä myös saksalaisen Stormbringer-kennelssä syntyneessä Zoomin pentueessa, jossa täyspitkähäntäisen Jenna-nartun ja Zoomin pennuista osa on lyhythäntäisiä (kuvia pennuista mm. sivuilla: http://www.aussiezucht.com/al_cw_42t/index.html ja emä Jennasta: http://www.aussiezucht.com/e_huendi.html). Alla tänään otettuja kuvia nukkuvista pennuista. Kaikki eivät välttämättä näy kuvissa, kun Seena tunki väliin. Enkä ehkä pysty kaikista kertomaan sitä, kuka kukin on, mutta osaan voin vielä tänään laittaa, mikä pentu kyseessä. Yritän saada kustakin pennusta kokovartalokuvan lähipäivinä. 1. Narttu, isoin ja tummin pentu, täyspitkä häntä4. Uros, isot merkit, täyspitkä häntä
1 Comment
Mustat tytöt: |
AuthorWrite something about yourself. No need to be fancy, just an overview. Archives
September 2016
Categories |