No nyt on koettu jännittäviä tilanteita...ei ole ehtinyt edes päivittämään tapahtumien kulkua, mutta tässä tulee.
Lauantaista maanantaihin meni mökillä ja sitten maanantaiaamuna taas Tampereelle progeen. Ja sieltä suoraan Seenan kanssa kotiin ja itse jatkoin siitä opaskoirakoululle Zoomin siittiöitä hakemaan. Yleensä kuljetan puhelinta mukanani, mutta kerrankin, kun jätin sen autoon, niin eiköhän siihen ollut tullut pari puhelua..Jumiuduin keskustelemaan ja vertailemaan ihmis- ja koirapuolen spermapankin systeemeitä. Kiitoksia vaan Vesa Väkeväiselle ystävällisestä avustuksesta! No, Tampereelta Tapio Palolahti oli soittanut. Seenan proge oli hypännyt jo 14,4 saakka. Hän siinä ehdotteli samana iltana jo siemennystä..tai sitten aamulla. Pähkäiltiin asiaa ja sitten päädyttiin tekemään ensimmäinen siemennys tiistaiaamuna klo 9. Tiistaiaamuna 30.07.13 lähdimme sitten matkaan jo ennen klo 7 Seena ja minä..niin ja "Zoom" myös Seenan kuljetusparteen sidottuna Seenan matkustaessa sen vuoksi takapenkillä turvavöissään..ja olimmekin hyvissä ajoin Tampereella Animagissa (entinen Veter). Seena sai rauhoituksen lihakseen ja alkoi siitä nopeasti vaipua unten maille..ja kärrättiin siitä sitten toimenpidehuoneeseen. Tapio oli sillä välin pistänyt kolmesta spermaputkesta 1,5 siihen GLONE liuokseen (vai CLONE liuokseen, täytyy tarkistaa, näin sekä C:llä että G:llä kirjoitettuja) sulamaan ja kurkkasi pikaisesti ennen siemennystä näytettä. Ja sanoi, että jotain siellä liikkuu, ei vielä kovin hyvin, mutta hetken päästä katsoo uusiksi. Siemennyksessä ei kauaa aikaa kulunut, kun tuli jo katsomaan näytettä uusiksi mikroskoopissa..ja sanoi, että kyllä tämä selvästi parempi on kuin 10% ja ne mitkä liikkuu, menee tosi lujaa ja näytekin on tiheä. Olin pyytänyt, että pääsisin katsomaan myös näytettä ja todellakin, kyllä se selkeästi parempi olí kuin tammikuinen NaCl:iin sulatettu. Jotain aktivaattoria taitaa sulatusliuos sisältää. No NaCl on vain suolaliuos, eikä varmaan mitenkään ideaali, että jaksaisi vahvistaa ja herätellä kovia kokeneita siittiöitä. Seena sai sitten herätyspiikin ja pyynnöstäni otettiin vielä progesteroninäytekin. Hiukan siinä sai Seena sitten nukkua rauhotustaan pois, kun täyttelimme papereita. Sitten hoputimme reppanan jaloilleen, horjuville, ja ulos ja autoon. Kymmenen aikaan pääsimme lähtemään kotiinpäin. Yllättävän uninen ja tokkurainen oli Seena pitkälle iltapäivään. Autossa nukkui ja puuskutti ja kotona vasta joskus 14 jälkeen alkoi ruoka hiukka maistua. Seenan tiistaiaamun progesteroni oli muuten silloin pompsahtanut jo 23,6 saakka. Siitä sain vähän sydämentykytystä ja pommitin klinikkaa kysymyksillä, että pitäisikö kuitenkin tehdä se toinen siemennys jo saman päivän iltana, kun olimme sopineet, että keskiviikkona tehdään klo 12. No, Tapio oli sitä mieltä, että pysytään suunnitelmassa. Eli sama rumba sitten keskiviikkona 31.07., klo 10 lähtö Tampereelle ja klo 12 siemennys. Yhtä hienosti ja taidokkaasti sujui tämä toinenkin siemennys..ja samoin siittiäiset liikkuivat ihan kohtuullisesti. Tapio sanoi vielä poislähtiessämme, että hänestä mahdollisuudet ovat hyvät..! Näin tämä..! Nyt on sitten pelattu upporikasta tai rutiköyhää..kaikki Zoomin siittiöt käytetty..ja enempää en oikein olisi asialle voinut tehdä.. Jos ei tärppää, ei sille vaan mitään sitten voi. Sitten täytyy vaan Fenix -linnun tapaan nousta tuhkasta ja..vaikka kisata vähän tuloksia lisää Seenalle. Ja sitten miettiä kevätpuolella, josko pentuhaaveet toteutuisivat silti.. Mutta nyt voidaan vaan pitää peukkuja Seenalle ja Zoomille..josko sieltä sittenkin.. Ultraääneen sitten elokuun lopulla.
3 Comments
Zoomin siittiöistä sulatettiin keskiviikkona yksi pikku pelletti ja ikävä kyllä tulos vastasi tammikuista.. Elävien osuus jäi 10%:n kuten aiemmin. Sulatusliuoksena käytettiin samaa NaCl:a kun talvellakin. Mitä tehdä..? Olin yhteydessä Tampereelle eläinlääkäri Tapio Palolahteen..myös siitäkin syystä, että näytti siltä, että Seenan siemennys menee Merjan loman aloituksen jälkeen. No, Tapio kertoi, että heillä pakastukset ja sulatukset tehdään GLONE menetelmällä ja sulatusliuoksen pitäisi soveltua kaikille pakastuksille. Ja että liuos sisältää "virkistettä", jolla liikkuvuuden pitäisi olla parempi kuin monilla muilla sulatusliuoksilla. No, menetettävää ei paljon ole..rahaa..mutta jos NaCl antaa niin huonon tuloksen, ei muuta kuin kokeilemaan, josko virkisteestä olisi mitään apua... Olin muuten yhteydessä jopa Saksaan kasvattajaan, jolla Zoomin siittiöistä syntyi 9 pentua..näyte oli ollut kuulemma aivan tuorenäytteen veroinen siellä.
Seenalta on otettu prosteroni tiistaina 23.07. Mäntsälässä, jossa se oli 2,4 ja Merja sanoi irtosolunäytteen olevan kypsä. Lähdettiin samana päivänä mökille ja tuon keskiviikkoisen siittiöhässäkän jälkeen vaihdoimme myös progesteroninäytteenottopaikaksi Tampereen. Torstaina 25.07. proge ei ollut muuttunut mihinkään..onkohan testauslabralla merkitystä.. Ja nyt lauantaina olikin sitten jo 6.1, eli Seenan ovulointihetkillä mennään. Hitaasti kypsyvät Seenan suvun naiset! Maanantaina taas uusiksi. Minun veikkaus on, että tiistai-torstai välillä siemennetään kahdesti...jos ei Seena sitten vielä tässä jumittele ja hidasta. Kypsytellään ja odotellaan ja katsotaan miten tässä sirkuksessa käy. Seenan juoksu alkoikin kuukautta aiemmin kuin odotin, ohops! Aiemmin ollut 7kk väliä, nyt vain 6kk. Zoom-herran siittiöt ovat edelleen Kiteellä ja nyt alkoikin selvittely, millä ne tänne toimitetaan. No, pääsenhän itsekin ne sieltä hakemaan helposti, lomalla kun olen. Mietiskeltiin kuitenkin muitakin vaihtoehtoja, josko joku sieltä tännepäin olisi matkalla ja voisi tankin kyytiin ottaa. Tiistaiksi 23.07.13 niiden tulisi olla opaskoirakoululla, jossa eläinlääkäri Merja sitten koesulattaa yhden pienen pelletin kallisarvoisista siemenistä ja sitten nähdään kuinkas hyvin nämä pikkuZoomit ovat elinvoimansa säilyttäneet.. Jännitystä tiistaille!
Mikäli elinvoimaa olisi riittävästi toivomaan Seenalle pikku pentusia, alkavat Seenan progesteronimittaukset sitten jossain kohtaa ensi viikolla. Jos progesteroni nousee kuten aiemmin, voisi mahdollisen siemennyksen ajankohta olla vasta elokuun puolella. Eläinlääkäri Merja on silloin lomalla, joka on varsin ikävä juttu.. No, otamme asian kerrallaan..Tarkistetaan nyt ensin pakkasZoomin elinvoima..kun on saatu pakkasZoomit Etelä-Suomeen. |
AuthorWrite something about yourself. No need to be fancy, just an overview. Archives
September 2016
Categories |