Odottavan aika on pitkä...

Viikonloppu on mennyt lämpöä seuraten ja pieniä lenkkejä tehden. Lämpö sahailee ollen aamulla alempi ja minimissään ollut 37.5 ja illalla mennyt lähemmäs 38. Sinänsä hyvä, että päästään tuonne laskettuun aikaan. Uskaltauduin jopa jäämään agilitykisoihin töihin lauantaina Annikan kanssa. Nyt ei kyllä olla pitkiä aikoja kotoa pois, vaan joku on koko ajan kotona. Jos vaan samoin menee kuin viimeksi, merkit on selkeät eikä mitenkään yllätyksenä synnytys tule.

Jossain kohtaa pari viikkoa sitten kyllä tuntui, että ei voi jaksaa niin pitkälle, kun olo näytti niin tukalalta. Kuumat ilmat lisäsivät selvästi olon tukaluutta, koska nyt ei Seena ole ainakaan niin paljon läähättänyt. Kova melske käy massussa ja välillä tuntuu, että päitä puskee ihan siinä kädessä kiinni...pikkuisilla on jo kova vauhti. Seenalle on vielä maistunut ruokakin hyvin eli ei nyt ihan lähimpään vuorokauteen synny. Ja leikkihalujakin on, kun tuo leluja. Makoillessaan ottaa aika pitkän asennon, kun kippura-asennossa on hankalaa.

Pentulaatikko on nyt siirretty makuuhuoneeseen ja laitoinpa kokeeksi laatikkoon katon! Hakutreenien umpipiilopömpelin katto on laatikon päällä, kun Seena niin haluaisi tehdä pesän johonkin suojaisaan paikkaan, kuten terassin alle. Tänäänkin repi ihan hampailla naulaamaani verkkoa pois, että pääsisi terassin alle. Voi toista.. Piti sitten lyödä lisää nauloja pitämään verkkoa. Ei taida pentulaatikko olla ihan mieleisin emolle, vaikka hieno onkin. Mutta eiköhän se kuitenkin sitten kelpaa. Noola täytyy vaan jollain tavoin sulkea ulkopuolelle. Saas nähdä, pyrkiikö samaan maitobaariin pikkusiskojensa kanssa. Alkuun saa kyllä pysytellä verkolla eristettynä kunnes nähdään mitä sanoo sisaruksistaan ja miten Seena Noolan olemassaolon kokee.

Ja muutama kuva viikonlopulta tekstiä värittämään.